Seinäjoen kaupunginvaltuusto päättää tänään talousarviosta ja veroprosenteista vuodelle 2018. Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Henna Rantasaari piti alla olevan ryhmäpuheenvuoron.

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Meillä on taas käsissämme hyvin valmisteltu budjetti. Talousarvioehdotus on hyvin laadittu. Osallistettukin on, mutta onko tarpeeksi? Olisi mielenkiintoista kokeilla täysin päinvastaista lähestymistapaa. Mitä jos miettisimme ensin, mitä haluamme ja sitten arvottaisimme ja jakaisimme käytettävissä olevat rahat sen mukaan? Nyt tuntuu, että heräämme osin erilaisiin tarpeisiin vasta tässä loppumetreillä, kun tiettyihin taloudellisiin tavoitteisiin on jo sitouduttu, eikä lukuja ei enää haluta muuttaa. Eilen tämä tuli vahvasti esiin ryhmien välisessä neuvottelussa. Saimme onneksi hyvässä yhteisymmärryksessä lisättyä tiettyjä asioita valmisteluun. Erityisesti iloitsen, että teimme myös päätöksen parantaa pyöräilyolosuhteita Ruukintiellä pyöräkaistoin.

Nyt aloitamme strategiatyön, joka valmistunee juuri sopivasti, kun alamme valmistella vuoden 2019 budjettia. Budjetin ja strategian pitäisi kulkea hyvin lähellä toisiaan ja siksi heitänkin haasteen, että otamme jatkossa strategian vahvemmin käyttöön, kun valmistelemme budjettia. Haasteena tietenkin on se, että sekä nyt että varsinkin tulevaisuudessa liikkumavaramme tämän suhteen on aika pientä. Lakisääteiset palvelut on turvattava joka tapauksessa ja henkilöstömenot ovat suuret. Seinäjoella on kuitenkin rohkeasti aina kokeiltu uutta, miksei nytkin.

Henkilöstösuunnitelmaa pidämme kattavana ja hyvänä. Kaupungin kasvu edellyttää myös henkilöstön lisäyksiä. Runsaat toimien ja virkojen muuttamiset kertovat toiminnasta, jota kehitetään. On hienoa, että kaupungin henkilöstörakenne elää ja muuttuu mukana, kun toimintoja kehitetään.

Sosiaalityön henkilöresursseihin tehdyt lisäykset ovat varmasti välttämättömiä tämänhetkisen tilanteen korjaukseen. Ne kuitenkin edelleen painottuvat korjaavalle puolelle. Saimme onneksi myös kuraattorin ja psykologin, näillä toimilla on vahva yhteys lastensuojeluun. Jotain jäi tekemättäkin, esimerkiksi sivistyskeskukseen esitettyä koulutyöntekijää ei listoilla näy. Tarvetta koulutyöntekijän kaltaiselle toiminnalle varmasti olisi. Jatkoa ajatellen olisi varmasti hyvä miettiä, mitä ammattiryhmiä me tarvitsemme kouluihin lisää ja tehdä lisäykset järjestelmällisesti ja suunnitellusti palvelemaan koko kaupunkia. Odotan paljon myös perhekeskushankkeelta ja odotan sivistyskeskukselta tiivistä yhteistyötä sinne suuntaan.

Veroprosentit ovat kaupungissamme kohdillaan. Kannatamme, että pysymme nyt esitetyissä nykyisissä lukemissa. Tulevaisuus verojenkin suhteen on vielä SOTEn vuoksi kovin auki, joten on hyvä jättää veroprosentteihin joustovaraa kumpaankin suuntaan.

Huolta ja ihmetystäkin ryhmässämme herätti kohdentamaton 4 miljoonan säästötavoite. Se on iso raha. Haluamme nähdä sen enemmän haasteena kuin velvoitteena. Pakottamalla sitä ei tule ainakaan kasaan kaapia. Tulosalueille on nyt taattava toimintarauha hyväksytyn budjetin kanssa. Säästö syntyy jos on syntyäkseen.

Investoinnit ovat tulevalle vuodelle isot, mutta nähdäksemme tarpeelliset. Olemme tänä vuonna tehneet investointeja välillä kovin nopealla aikataululla. Jatkossa toivomme, että investoinneissakin noudatetaan strategiaa ja että ne huomioidaan myös talousarviossa. Lisätalousarvioita ei tulisi tehdä kevyin perustein.

Jo perinteinen päätös tälle budjettipuheenvuorolle on toive siitä, että hyvin laadittua talousarviota päästään suunnitellusti toteuttamaan. Edelleen meidän on helppo laittaa luvut listaan, mutta toiminnan mukauttaminen noiden lukujen alle on se haastavin osuus.

Vihreä valtuustoryhmä hyväksyy esitetyn talousarvion ja -suunnitelman, henkilöstösuunnitelman sekä veroprosentit kaupunginhallituksen esityksen mukaan.”