Valtuustokauden 2017-2021 viimeinen kokous pidettiin 21.6.
Valtuustossa paikalla olivat valtuutetut Mikko Muilu ja Tuomas Ojajärvi sekä varavaltuutettu Anna Granlund.

Kokouksessa päätettiin kaupungin uudesta sosiaali- ja terveysjohtajasta (Eija Rinatala) sekä uudesta henkilöstöjohtajasta (Eija Pinimäki).
Onnea molemmille valinnasta.

Lisäksi hyväksyimme Jouppilanvuoren tekonurmikentän katsomorakennuksen urakoitsijan ja ranta-asemakaavan laajennuksen Peräseinäjoen Kalajärvellä sekä asemakaava muutokset Huhtalaan ja Kasperiin.

Isoimmat keskustelut käytiin vuosien 2017-2020 hyvinvointikertomuksesta. Vihreän valtuustoryhmän ryhmäpuheen piti valtuutettu Ojajärvi. Puhe kokonaisuudessaan alempana.

Vihreä valtuustoryhmä kiittää kaikki menneestä valtuustokaudesta.

Ryhmäpuhe hyvinvointikertomuksesta 21.6.2021

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Alkuun kiitoksia tästä hyvinvointikertomuksesta, sillä se on erittäin hyvin laadittu ja tehty helppolukuiseksi. Ennen kaikkea tämä on kuitenkin erittäin tärkeä seuraavalle valtuustolla, ja toivon, että tämän raportin huomiot näkyvät myös päätöksenteossa tulevalla kaudella.

Meillä on moni asia hyvin. Työllisyys on hyvällä tasolla ja korona vaikutti siihen vähän. Kulttuuripalvelut on hyvällä tolalla ja väkimäärä kasvaa tasaisesti, ei vain vanhemman väen osalta vaan myös lapsiperheiden. Meillä on syntyvyys hyvä ja lasten määrä jatkaa ennusteiden mukaan kasvuaan hyvin tulevinakin vuosina. Toisaalta juuri tämä lapsimäärän kasvu aiheuttaa meille myös omat haasteensa.

Perusopetuksen kulut on tietysti verrokki kaupunkeihin nähden suuret, mutta samaan aikaan kulut per oppilas on huomattavasti pienemmät kuin muualla. Siksi onkin huolestuttava lukea jo ennen uuden valtuuston alkamista, että perusopetuksesta ollaan jälleen leikkaamassa kovalla kädellä.

Nämä leikkaukset taas lisäävät kustannuksia toisessa tärkeässä kohteessa, nimittäin mielenterveyspalveluissa. Vaikka perusopetuksessa olevat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä omaan elämään, huonoksi tai keskinkertaiseksi elämänsä kokevien määrä kasvaa. Meillä on edelleen ollut resurssipuutetta koulunkäynnin avustajista, kuraattoreista kuin psykologeista. Panostukset näihin nopeuttavat ongelmien korjaamista nuorten kohdalla. Lasten ja nuorten hyvinvointia pidetään yllä panostuksilla, ei leikkauksilla.

Tänään meillä on päätettävänä myös viiden sosiaalityöntekijän viran perustaminen. Säästösyistä meillä on vitkuteltu lisäresurssien palkkaamista ja ongelmat ovat vain lisääntyneet. Ensimmäinen ratkaisu tulisi tietenkin olla, että ennaltaehkäisyyn on panostettu niin, että tätä raskaampaa ja kalliimpaa toimenpidettä ei tarvisi. Nämä kaikki panostukset tai panostamatta jättämiset ovat niitä asioita, joita sitten luetaan näistä hyvinvointiraporteista nuorten kohdalta.

Seinäjoella on hyvät harrastusmahdollisuudet ja useimmilla nuorilla on vähintään yksi harrastus. Vastakohtana taas omat haasteet nuorten kohdalla tuovat yksinäisyys ja sen lisääntyminen. Meillä valitettavan moni, jopa 40% yläkoululuikäisistä jättää myös kouluruuan syömättä. Ei siis ainakaan lisätä tätä syömättömyyttä sillä, että evätään osalta nuorilta oman vakaumuksen mukainen ruoka. Tämäkin on panostus nuorten hyvinvointiin.

Seinäjoella myös ikäihmisten määrä kasvaa kokoajan ja siksi heidän palveluihinsa tuleekin kiinnittää jatkuvasti enemmän huomiota. Täytyy siis kiittää myös jo tehtyä kulttuuripalvelusuunnitelmaa ja sen toteutukseen lähtöä. Kulttuurin merkitys hyvinvoinnille tiedetään ja ikäihmisten kohdalla kulttuuripalveluilla on iso merkitys.

Haluan lopuksi vihreä valtuustoryhmän puolesta kiittää puheenjohtajaa, valtuutettuja sekä viranhaltijoita kuluneesta neljästä vuodesta. Seinäjokea on viety rohkeasti eteenpäin ja tehdään näin myös jatkossa.

Näillä sanoilla Vihreä valtuustoryhmä hyväksyy vuosien 2017-2020 hyvinvointikertomuksen.
Toivotamme hyvää kesää kaikille.