Tekijä: Heidi Åkerman
-
Vihreiden valtuustopaikat Seinäjoella säilyivät
Kuntavaalien 2025 tuloksena Seinäjoen Vihreät onnistuivat säilyttämään kaikki kolme valtuustopaikkansa. Valtuustossa jatkavat näin ollen Laura Ala-Kokko, Tuomas Ojajärvi ja Mikko Muilu. Varavaltuutetuiksi valittiin Jami Haavisto, Ellen Koskela ja Anna Granlund. Onnea ja menestystä tulevaan kauteen kaikille valituille! Seinäjoen vihreät kiittävät kaikkia ehdokkaita, joiden panos kampanjaan oli merkittävä. Yhteistyöllä saavutettiin hyvä vaalitulos. Vihreät jatkavat työtään edelleen…
-
Ennen ei ollut paremmin
Pasi Kivisaari kirjoitti taannoin kaupunkilehti Epariin (19.2.2025) nostalgiaa pursuavan kolumnin ajasta nimeltä ennen, jolloin kaikki oli paremmin. Kolumni on kerännyt paljon positiivisia kommentteja, kuinka ”justihin näin se oli!”. Itselleni nousee aina pieni ärtymys tällaisista kirjoituksista. Olen itse syntynyt 70-luvulla, aloittanut koulupolkuni 80-luvulla ja ollut teini lamasta ja työttömyydestä kärsivässä pikkukaupungissa 90-luvulla. Ilmeisesti nämä vuosikymmenet ovat…
-
Arvoliberaaleja arvoja arvostavan kannattaa miettiä mitä puoluetta äänestää
Kävin läpi Helsingin Sanomien vaalikoneen arvokarttaa eri puolueiden ehdokkaista Seinäjoella. Arvokartta kertoo jo tässä vaiheessa paljon siitä, minkälaisia arvoja Seinäjoen valtuustossa on todennäköisesti paljon myös seuraavien neljän vuoden ajan. Toki äänestäjät voivat tähän vaikuttaa, mutta miettiikö äänestäjä tarpeeksi, miten oma äänestyskäyttäytyminen kuntavaaleissa vaikuttaa lopputulokseen, kun asiaa katsotaan liberaali-konservatiivi akselilla? Etenkin arvoliberaaleja arvoja arvostavien, kannattaa todella…
-
Vähemmän kärkkäisiä, enemmän vireää keskustaa
Torstaina 2.1. uutisoitiin, että Seinäjoelle avataan ensi vuonna Ideaparkin yhteyteen Kärkkäisen myymälä. Vain muutamaa tuntia myöhemmin Ylellä kerrottiin, että Seinäjoella on yli 60 tuhannen asukkaan kaupungeista eniten tyhjiä liiketiloja. Suurin syy tälle on Ideapark, joka piti Seinäjoelle ehdoin tahdoin saada. Ennen Ideaparkin avaamista Seinäjoen liiketiloista oli tyhjänä alle 8 prosenttia. Nyt tyhjillään on jo viidennes…
-
Vesi kuuluu meille kaikille
Edellinen oikeistohallitus myi valtion omistamat Fortumin sähköverkot yksityisille sijoittajille ja tämän jälkeen sähköverkkoyhtiö Caruna on nostanut hintojaan, eikä hinnankorotuksille loppua näy. Silloinhan elettiin valtiontaloudellisesti hyvää aikaa, ainakin nykymittapuulla mitattuna. Jätetään nyt Uniper tästä sivuun, mutta kannattaa muistaa mihin ne noususuhdanteen rahat haaskattiin. Tämä alustus kuuluu tähän siksi, että haluan lukijan ymmärtävän, ettei oikeisto ole ottanut…
-
Nurmon hammashoitola, kallista kyläpolitikointia
[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”4.16″ global_colors_info=”{}”][et_pb_row _builder_version=”4.16″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” global_colors_info=”{}”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.16″ custom_padding=”|||” global_colors_info=”{}” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text _builder_version=”4.23.1″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” hover_enabled=”0″ global_colors_info=”{}” sticky_enabled=”0″] Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto teki maanantaina 28.10. tukun päätöksiä, joissa taustalla vaikutti huomattavasti enemmän kyläpolitiikka kuin talous ja faktat. Vaikea on olla miettimättä miten erilaiselta päätökset näyttäisivät, jos ne tekisi kokonaisuuden tuntevat sote-alan ammattilaiset. Yksi tällainen…
-
Miten hurjistuneeseen velkakeskusteluun tulisi suhtautua?
Uutta hallituskautta on pitkälti leimannut voimakas velkakeskustelu heti sen alkumetreiltä saakka. Vauhti ei ole hiipumassa, kun valtiovarainministeriö on jälleen elokuun alussa julkistanut ehdotuksensa vuoden 2025 budjetiksi. Mutta miten tähän velkapelotteluksi, oikeistopopulistiseksi tai toisaalta korjausvelaksikin leimattuun keskusteluun tavan tallaajan tulisi sitten suhtautua? Me kaikki emme voi olla taloustieteilijöitä, saati ymmärtää, minkälaisista varoista – suurista tai pienistä…
-
Hallituspuolueiden Pride-vastaisuus paljastaa syrjinnän rakenteelliset kasvot
Viime päivinä ja edellisenä kesänä on uutisoitu ministeriöiden ja hallituspuolueiden Pride-vastaisuudesta. Viimeksi Yle uutisoi 30.5.2024 useiden ministeriöiden päätöksistä vetäytyä yhteistyöstä Pride kansalaisliikkeen kanssa kokonaan. On vaikea ymmärtää hallituspuolueiden Pride-vastaisuutta. Keneltä voi olla pois, että ihmiset saavat vapaasti olla omanlaisiaan? On kohtuutonta väittää, että jonkin väestöryhmän oikeuksien ajaminen olisi joltain toiselta pois. Valitettavasti sukupuolivähemmistöjen syrjintä on…