Olen hyvinvointivaltion kasvattina tuudittautunut siihen, että olemme matkalla eteenpäin, parempaan suuntaan. Kuitenkin tällä hetkellä olemme lastemme kanssa siinä tilanteessa, että heidän elinajanodote ei ole yhtä hyvä kuin nykyisillä aikuisilla. Toisin sanoen he eivät tule elämään yhtä pitkään kuin kirjoitushetkellä aikuiset. Miten näin on päässyt käymään, vaikka lääketieteen parissa edistytään ja tietoa terveellisistä elintavoista on kaikkien saatavilla? Mitä voisimme asialle tehdä?
Tutkijat sanovat arkiliikunnan vähentymisen olevan yksi syy elinajanodotteen heikentymiseen. Pyöräilen koronan ulkopuolella työmatkani töihin säällä kuin säällä ja työmatkani sivuaa toisinaan reittejä, joita koululaiset käyttävät kulkiessaan kouluun ja sieltä koteihin. Ainakin näköhavaintojeni perusteella isohko osa lapsista liikkuu jalan tai pyöräilee. Osa taas kulkee vanhempien kyydissä autoissa. Jos lapsella ei ole liikuntaharrastusta tai fyysinen aktiivisuus jää vähäiseksi koulun ulkopuolella, nuo itsenäisesti kuljetut matkat ovat yhä tärkeämmässä roolissa lapsen terveyden suhteen. Niiden hyödyt ulottuvat myös koulun luokkien sisälle, koska fyysinen aktiivisuus vaikuttaa mm. positiivisesti oppilaiden keskittymiskykyyn.
Entä lasten liikkuminen vapaa-ajalla? Kotikaupungissani harrastuksiin kuljetaan paljolti hyödyntämällä fossiilisia polttoaineita. Me aikuiset teemme moninkertaisen karhunpalveluksen kuskatessamme lapsia harrastuksiin. Sidomme oman aikataulumme lastemme harrastusaikatauluihin. Sen lisäksi opetamme esimerkillämme autoilua. Olet todennäköisesti törmännyt tähän ongelmaan tavalla tai toisella.
Olemmeko tietoisia kaikista esteistä lasten liikkumiselle itsenäisesti pyörällä? Osa esteistä on tietoisia, osa ei. Lapsemme viettävät entistä enemmän aikaa digitaalisessa maailmassa. Videopuheluiden myötä yhteydenpito ei vaadi enää välitöntä läsnäoloa. Kavereiden näkemiset jäävät vähemmälle. Osissa kouluista lasten ei suositella kulkevan kouluun pyörällä 1.-2. luokilla. Tavallaan ymmärrän tuon suosituksen, tavallaan en ymmärrä. Nuorimmaiseni aloittaessa koulun, olin yksinhuoltaja ja minun olisi ollut mahdotonta kyyditä autolla lasta kouluun työn ohessa. Onneksi lapseni oli riittävän itsenäinen ja kokenut pyöräilijä. Pyöräilykiellon negatiivista vaikutusta lapsen mielikuviin pyöräilystä tulisi miettiä. Mikä mielikuva jää, kun jokin kielletään “liian vaarallisena”? Meidän aikuisten olisi hyvä ymmärtää, että viemällä lapsemme kouluun autolla, aiheutamme turhaa liikenneonnettomuuden riskiä koulujen läheisyydessä.
Olemme vastuussa siitä, että lapsilla on turvalliset koulumatkat. Siitä, että he ovat saaneet tarpeellisen liikennekasvatuksen liikkuakseen turvallisesti. Liikennekasvatusta tulisi viedä kouluihin. Koulujen opettajille tarvittava tukea pyöräilykasvatuksen suhteen. Annetaan tarvittava tuki, jotta kyydit esimerkiksi uimahalliin olisivat mahdollisia pyörällä.
Lapsia ajatellen tulisi tehdä turvallisia pyöräreittejä. Hyvä infra houkuttelee pyöräilemään selkeydellään ja helppoudellaan. Hyvää infraa ovat yhdenmukaiset reitit, baanat ja pyöräily ja jalankulku eroteltuna toisistaan. Jos pyöräliikennettä halutaan oikeasti edistää, voidaan risteävissä kohdissa suosia pyöräliikennettä. Pyöräliikenteellä olisi näissä kohdissa oletuksena vihreä valo. Kun reitit pidetään kunnossa myös talvellakin, ei haittaa, vaikka sataisi räntää tai pakkanen paukkuisi. Tämä on todettu pohjoisemmassa, kuten Oulussa ja lumisemmassa Joensuussa.
Infran parannus on pitkä tie ja se tulisi aloittaa nyt. Tarvitsemme valtuustoihin poliittisen tahdon parantamaan pyöräilyn edellytyksiä. Kunnallisvaltuustoihin on saatava ihmisiä, jotka ymmärtävät infraan sijoittamisen merkityksen. Valtio tarjoaa kunnille tähän mahdollisuuksia kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman kautta. Antakaa äänenne kuulua kunnallisvaaleissa. Kannustakaa toisianne pyöräilemään, niin lapsia kuin aikuisia. Lopputuloksena on lapsia, jotka ovat terveempiä, itsenäisempiä ja valmiimpia oppimaan.
Jussi Teppo
Kuntavaaliehdokas